Uusia ruokia tähteiden pakastamisen sijaan.

Kun päivälliseltä jää ruokaa yli, suuren osan voi varmasti pakastaa ja käyttää myöhemmin. Tähteistä voi kuitenkin valmistaa jo seuraavaksi päiväksi aivan uusiakin ruokia. Jotkin ainekset maistuvat jopa paremmalta kuin heti ruoanvalmistuksen yhteydessä. Tähteistä on helppo loihtia uusia annoksia, tarvittavat lisukkeet löytyvät todennäköisesti jo kotoa.

Riisipäivä, hyvä päivä.

Riisiä on monenlaista: valkoista, raakariisiä, mustaa ja jopa punaista. Riisi on terveellistä ja säilyy kypsennettynäkin hyvin. Myös noutoruoasta jääneen riisin voi käyttää uuteen tähteistä valmistettuun ruokaan.

Tähderisotto.

Tämä pikarisotto sopii pääruokaksi tai lisukkeeksi valitsemasi proteiininlähteen kera. Risottoa voi tuunata myös sienillä, chorizolla tai vaikkapa yrteillä. Kurkkaa jääkaappiin ja päästä mielikuvitus valloilleen.

Ainesosat:
- Ylijäänyttä riisiä, tai jos sinulla on keittämätöntä risottoriisiä, noudata pakkauksen keitto-ohjeita
- Kasvislientä
- Valkoviiniä tai sitruunamehua
- Erilaisia sipuleita tai valkosipulia
- Suolaa
- Pippuria

Voit lisätä myös:
- Raastettua juustoa (parmesaania tai muuta vahvaa juustoa)
- Tuoreita, pakastettuja tai kuivattuja yrttejä kuten rosmariinia tai timjamia
- Sieniä/selleriä/fenkolia

Tähderisotto.

Tee näin:

Silppua sipuli ja/tai valkosipuli. Jos jääkaapissa on vihanneksia, voit käyttää sipulin tilalla myös selleriä, fenkolia tai paprikaa. Paista kuumassa öljyssä pannulla tai kattilassa. Kun sipulit ovat pehmenneet ja kuullottuneet, lisää tilkka viiniä tai hieman sitruunamehua. Sekoita joukkoon riisit ja paista seosta muutaman minuutin ajan samalla käännellen. Lisää kasvisliemi ja anna porista miedolla lämmöllä muutamien minuuttien ajan, kunnes seoksesta tulee sakeaa. Jos kaapissa sattuu olemaan kaurakermaa tai kermaa, voit lisätä joukkoon muutaman ruokalusikallisen. Mausta suolalla ja pippurilla. Päälle voi raastaa parmesaania tai muuta juustoa sekä lisätä hieman rosmariinia tai timjamia.

Pastaa pöytään!

Pastaa ja nuudeleita saa kaiken muotoisina ja kokoisina. Ne sopivat lähes kaikkeen, ja niistä on helppo luoda muiden ainesten kanssa erilaisia makuja ja annoksia.

Kaikki yhdessä kattilassa.

Tätä reseptiä kannattaa käyttää, jos sinulle on jäänyt moneen eri pakettiin keittämätöntä pastaa. Koko ruoka valmistuu yhdessä kattilassa. Ensin paistetaan ylijääneitä vihanneksia kuten tomaattia, paprikaa, munakoisoa ja sieniä.

Ainesosat:
- Keittämätöntä pastaa
- Ylijääneitä vihanneksia
- Ylijäänyttä ja kypsää kanaa, lihaa, makkaraa tai vegevaihtoehtoa
- Ranskankermaa, kookoskermaa, kermaa tai kaurakermaa
- Valmista maustesekoitusta kuten currytahnaa (punaista tai vihreää) tai teelusikallinen sambal oelekia.

Voit lisätä myös
- Sitruunaa
- Tuoretta, kuivattua tai pakastettua korianteria
- Pähkinöitä (esim. cashew-, maa- tai saksanpähkinöitä)

Kaikki yhdessä kattilassa.

Tee näin:

Silppua sipuli/valkosipuli ja paista se pienessä määrässä öljyä currytahnan kera. Lisää kattilaan vihannekset ja pasta sekä vettä sen verran, että pasta peittyy. Anna porista miedolla lämmöllä 10-12 minuuttia (maista, kun pasta on al dente). Lisää proteiinia kuten kanaa, lihaa tai makkaraa, tai mitä edelliseltä aterialta onkaan jäänyt. Purista lopuksi päälle hieman sitruunamehua ja lisää silputtua korianteria sekä murskattuja pähkinöitä.

Rakastettu pottu.

Perunaa meillä on syöty pitkään, ja sitä saa ympäri vuoden. Kilohinta on usein edullinen ja säilyvyys hyvä. Hieman kurttuisissakin perunoissa on vielä maku ja ravintoaineet tallella. Miten perunoita voisi yhdistellä, ja mitä tehdä ylijääneille perunoille? Tässä vinkki:

Pehmeää ja ravitsevaa.

Kokeile tätä helppoa reseptiä, johon käytetään keitettyjä perunoita, vihanneksia ja kananmunaa

Ainesosat:
- Ylijäänyttä keitettyä perunaa
- Voita
- Kermaa
- Kananmunaa tai munakokkelia
- Suolaa ja pippuria
- Ylijääneitä paistettuja tai keitettyjä vihanneksia

Voit lisätä myös:
- Rucolaa
- Savustettua lohta, makrillia, makkaraa tai paistettuja sieniä
- Muskottia

Pehmeää ja ravitsevaa.

Tee näin:

Kuori ja siivuta keitetyt perunat. Lisää kattilaan voita, perunat ja kermaa. Muussaa haarukalla tai perunanuijalla. Lisää joukkoon ylijääneitä vihanneksia kuten pinaattia, lehtikaalia, kesäkurpitsaa, selleriä tai fenkolia. Jos kananmunia löytyy, lisää joukkoon yksi muna tai aamulta jäänyttä munakokkelia ja mausta suolalla, pippurilla ja muskotilla. Jos rucolaa on, lisää sitäkin mukaan. Tähän sopivat hyvin savustettu lohi, makrilli, makkara tai paistetut sienet.

More tips and tricks against food waste.
Learn more about the VitaFresh technology
Lisää vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen Bosch VitaFresh
Jos haluat lisää vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen, klikkaa tästä ja lue lisää! Muista myös kokeilla helppoja reseptejämme. Ruokahävikin vähentäminen alkaa suunnittelusta ja ruoan järkevästä säilyttämisestä. Katso, miten VitaFresh-tuoresäilytysjärjestelmä auttaa säilyttämään ruoan tuoreena pidempään.
Lue lisää ruokahävikin vähentämisestä Lue lisää VitaFresh-tuoresäilytysjärjestelmästä
MyBosch

Rekisteröidy ilmaiseksi ja hyödynnä kaikki edut!

Huolto

Erinomaista palvelua – myös hankinnan jälkeen.

Soittajahinta kiinteästä verkosta ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 020 751 0705

BSH-Service-FI@bshg.com

Koe Bosch

Löydä laatu, täydellisyys ja luotettavuus.

Etsi jälleenmyyjä

Etsi lähellä sijaitsevat jälleenmyyjät tai huoltoliikkeet!